Muistoja menneisyydestä

Kuvakaappaus tästä artikkelista: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006296746.html

Alla oleva twitterketju johti siihen että päädyin muistelemaan erästä työsuhdettani monien vuosien takaa. Olin palkattuna määräaikaiseen työsuhteeseen vuokratyöfirman kautta Nokialle (Nokian Jalkineet Oy kaupungissa nimeltä Nokia) tossujen paistajaksi ja saappaiden kaulusten ompelijaksi. Pääsääntöisesti tein Aino- ja Reino-tossujen paistoa muutaman kk:n työsuhteeni aikana.

Olin kaksivuorotöissä ja pidin erityisesti klo 6 alkavasta aamuvuorosta. Vaikka neljältä aamulla herääminen toisinaan otti päähän koska tiesin että olin taas missannut vähintäänkin puolet klo 22 loppuvasta C.S.I. jaksosta, oli viiden aikaan aika hienoa astella läpi tyhjän kaupungin lähes tyhjään bussiin ja olla ihan vain hiljaa ja tuijotella bussin ikkunasta ulos tuota kiehtovan uneliasta kaupunkia.

Viimeisinä lämpiminä linnunlauluntäyteisinä kesäaamuina vastaan Tampereen kaduilla asteli muutamia illanvietosta kotiin palaavia ja kirpsakoina talviaamuina lumen narina kenkieni alla oli lähes ainut hiljaisuuden rikkova ääni. Ja talvellakin, töistä aamuvuorosta klo kaksi lähtiessä, oli vielä hetken valoisaa ja aikaa käydä nauttia lumisista iltapäivistä.

Aamuvuorossa ensimmäiset kokonaiset lauseet täytyi vaihtaa vasta kuudelta aamulla työkavereiden kanssa ja työn teko, sitten kun sen oli oppinut, oli sellaista aivot narikkaan hommaa. Helppoa, muttei liian puuduttavaa. 120 asteen lestien lähellä oloon tottui kohtuullisen nopeasti. Liikkeessä sai olla lähes kokoajan eli ei tarvinnut puuduttaa itseään seisomalla tai istumalla paikallaan, mutta työ ei ollut fyysisesti kuitenkaan kovinkaan raskasta. Ja henkiselle minälle työ oli suorastaan lomaa. Parinkymmenen asteen pakkasesta sisälle tehdashalliin siirtyminen oli autuutta, eikä se toiseenkaan suuntaan, lähtiessä niin haitannut koska tiesi että nyt ollaan menossa taas hetkeksi vapautta kohti.

Sain työpaikan vuokratyöfirman kautta ja heti alusta asti kävi selväksi että olemme aivan eri asemassa kuin Nokian Jalkineiden kautta työsuhteessa olevat. Muistaakseni vuokratyöfirmalaisilla palkka oli 12€ tunti kun niillä paremmilla työläisillä oli 14€ tunti. Huikea hinta tietysti jo tuo 12€/h kun ajattelee kaikkien työntekijöiden kokonaiskustannusta työnantajalle, mutta Suomen hintatasolla 12€ tunti jo tuolloin, monta vuotta sitten oli ehdoton minimi.

Lisäksi tietysti varsinaisille työntekijöille järjestettiin työnantajan kustantamat pikkujoulut, mutta vuokratyöfirmalaiset eivät mukaan kelvanneet. Kumpikin porukka pohjimmiltaan halveksui tietysti enemmän tai vähemmän toista porukkaa. Vuokratyöfirmalaiset saivat vähemmän palkkaa samasta työstä kuin vakituiset Nokian Jalkineiden kautta työsuhteessa olevat ja taas vaktuiset työntekijät näkivät miten vuokratyöfirmalaisiin tukeutuminen nakersi heidänkin oikeuksiaan. Syy tietysti oli kummankin työnantajassa, mutta vaikeahan tuollaista tahoa vastaan on potkiskella, uusia työntekijöitä oli kyllä tulossa tilalle. Ja sitä faktaa myös toisteltiin meille.

Ainot ja Reinot valmistettiin niin että kangasosat tulivat valmiiksi ommeltuna itärajan tuntumasta ja Nokialla kangasosaan paistetiin kuumassa lestissä kaksi eri kumilaatua kiinni. Tarjolla oli perinteiset värit eli ruskearuudullista Reinoa mihin kuului paistaa ruskeaa kumia ja punaruudullista Ainoa mihin paistettiin punainen kumi vaaleanruskean pohjakumin ja kankaan väliin. Voi olla että muutamaan tossuun vahingossa eksyi erivärinen pohja sekä hieman ruskeanpunaista sekoitepohjaa koska pitihän sitä nyt itselle ja perheelle saada hieman erikoisemmat, priimalaatuiset tossut. Mutta virallisesti siinä kävi niin että jos tossun paisto viallisen lestin tai käyttäjän osaamattomuuden takia epäonnistui ja tuli huonompaa kuin kakkoslaadun tossua, sai niitä roskiin meneviä ottaa omaksi. Tai ehkä ei saanut, mutta ei kerrota sitä kenellekään.

Tossupareja piti pystyä tekemään 20 minuutin kierroksen aikana tehdä mielellään vähintään 10. Tavoitteena siis oli että koko päivän aikana tulisi tietty määrä tossuja ja normityöläiseltä vaadittiin vain 10 tossuparia 20 minuutissa. Sekä niin että tavoitteeseen mielellään päästiin tuon 8 tunnin työvuoron aikana.

Minulta 10 tossun laitto lesteihin kesti noin 10 minuuttia muutaman päivän opettelun jälkeen. Tällöin jokaisesta 20 minuutin paistoajasta jäi 10 minuuttia luppoaikaa mikä mielestäni oli tylsintä ja typerintä ikinä. Tai noh, ei ikinä mutta aika lähellä kuitenkin. Siinä sitten kirjoittelin likaisiin ikkunoihin innovatiivisia tekstejä kuten: "ꟼ⅃ƎH" ja "!AAꓘATTUA AUꟼA", leikkelin koneen väärin leikkaamista isoista tossukoista saksilla sopivia pienempiin tossukokoihin ja kun alkoi ottaa päähän ilmainen, työnantajaa auttava pikkupuhdetyö, leikkelin viallisista kumipohjista pitkää ketjua ja ripustelin sitä ikkunoihin purkalla ja räällä. Sekä muita vitsikkäitä pikkujuttuja, tietysti työturvallisuus huomioiden kun nyt joku lukija kuitenkin sitä ajattelee tässä kohtaa.

Jos jokin on typerää niin se että on olemassa työnantajia jotka eivät osaa hyödyntää yliaktiivisten, innovatiivisten ja tehokkaiden työntekijöidensä koko potentiaalia. Olisin todella innoissani tehnyt töitä täysillä, niin monta tossuparia hulluna paistaen kuin 20 minuutissa vain on mahdollista, jos siitä olisi ollut minulle ajallista tai taloudellista hyötyä. Mutta ei. Perustyömäärä riitti. Nopeampi oli kiva juttu mutta sitä ei palkittu. Enkä ollut ainut joka olisi pystynyt parempaan mutta päätyi tekemään minimiä koska se oli se mitä vaadittiin ja parempi tulos jäi huomiotta. Täytyy tietysti olla kiitollinen että koko työ ei perustunut tulokseen jolloin vaikkapa viallinen lesti olisi voinut aiheuttaa huomattavan palkan alennuksen. Uskon kuitenkin että useita hyviä ratkaisuja olisi löytynyt kahden vaihtoehdon välillä; työntekijöiden riiston ja vain minimitulokseen jäämiseen palkan muuttumattomuuden vuoksi.

Eli missään nimessä ei siis saanut tehdä niin että paistaa koko päivän 11 tai 12 lestillä jolloin tossuja valmistuu 1-2 paria enemmän 20 minuutissa kuin mikä on tavoite. Ja kun hyväksyttävä tossumäärä ja vähän ylikin olisi koossa, voisi lopettaa iltavuoron aiemmin, koska yövuoroa ei ollut. Ja siitä syystä että pääsisi aiemmin kotiin koska bussivuorot.

Bussit lähtivät tuolloin Nokialta Tampereelle hieman vajaa iltakymmentä. Sillä tavalla sopivasti että bussiin ei ollut mitenkään mahdollista ehtiä jos oli orjallisesti töissä tasan kymmeneen asti. Vartija tietysti, halusi lähteä pois töistä myös mahdollisimman nopeasti, joten tiloista piti poistua viimeistään vartin yli. Mainitsemani bussiaikataulut olivat sillä tavalla kettumaiset että jos normaalisti busseja menikin ruuhka-aikaa jopa 20-30 minuutin välein, kymmenen jälkeen vuoroväli harveni tuntiin. Lisäksi tuona talvena pakkaslukemat olivat kohtuullisen kirpsakat, joten voitte vamaan päätellä miten kävi töissä olemisen kanssa iltavuoroissa.

Koska iltavuorossa oli aina vähintään kaksi työntekijää joista toinen saattoi olla vuokratyöfirman ja toinen Nokian Jalkineiden kautta palkattu, oli itsestään selvää että joku pomoista sai jossain vaiheessa tietää että eräät luistvat töistä ja lopettavat työt jo 20 vaille kymmenen, tai joskus jopa aiemmin. En syytä siihen toiseen, parempaan ryhmään kuluvia, mutta toteampahan vain että yllättävän nopeasti sana kiiri pomojen korviin. Joten koko porukalle yleisesti pidettiin sitten pienimuotoinen ohjaus ja työajan pituuden kertaus. Näin monta tossua, kaksi ylimääräiset lestit ovat varalestejä, ei saa tehdä kuin korkeintaan 10 tossua kierron aikana ja töistä ei lähdetä ennen kymmentä vaikka tavoitemäärä priimalaatuisia tossuja olisi jo kasassa.

Pakkanen ulkona kiristyi ja 120 asteisista lesteistä hohkasi edelleen mukavan lämmintä ilmaa. Hetken aikaa katsoin hieman tarkemmin kenen parina tein töitä ja toisinaan päädyin jäämään työpaikalle siihen asti kunnes vartija paimensi minut ulos odottelemaan bussia saapuvaksi. Jopa 40 minuuttia yli 20 asteen pakkasessa monena iltana oli kyllä mielenkiintoinen kokemus.

Mutta siinä vaiheessa kun tuli tieto että määräaikaisten työsopimuksia ei uusita ja vakituistenkin työsopimukset irtisanotaan jollemme sitten muuta itärajalle töiden perässä, otin vähän enemmmän kuin pari varalestiä käyttöön ja viittasin kintaalla työaikaan. Kun tarpeellinen tossumäärä tuli täyteen, tein kierroksen loppuun ja lähdin kotiin, oli iltavuoroparina sitten kuka tahansa. Saattoi olla että toisinaan tuli lähdettyä jo hieman vajaa ysi. Eikä kukaan enää valittanut aikaisin töistä lähdöstä. Voi olla että olivat vain tyytyväisiä kun kukaan ei enää kirjoitellut mukahauskoja tekstejä tehdashallin likaisiin ikkunoihin.

Ehkä on jo ihan ok jo myöntää että minä tein sen. Lintsasin työajasta. En töistä, mutta työn tekoon käytettävästä ajasta. Uskon että ikäviä seuraamuksia ei enää tässä vaiheessa ole tulossa.

Toisinaan kaipaan sitä yksinkertaista työtä minkä tekemiseen ei tarvinnut kuin muutaman päivän totuttelun. Kaipaan sitä että voisi tehdä jotain konkreettista samalla kun keskittyy ajattelemaan jotain aivan muuta. Mutta mitä en kaipaa on surkea tuntipalkka. Tai sitä vastakkainasettelua minkä vuokratyöfirma ja vakituisten työntekijäiden työnantaja kahden porukan välille kehitti. Kaksi ryhmää jotka kuitenkin tekivät ihan samaa työtä mutta saivat eri palkkaa. Enkä tuolloin kaivannut muuttoa työpaikan perässä joten joku muu pääsi tilalleni paistamaan Ainoja ja Reinoja itärajan tuntumassa ja jonkin ajan kuluttua Italiassa.

Suomalainen työ on kuulemma kallista. Mutta niin on täällä asuminenkin. Harmi ettei Ainoja ja Reinoja enää valmisteta suomessa koska halutaan säästää siitä isoimmasta kuluerästä eli työntekijöiden palkasta, mutta nähtyäni vain muutaman kuukauden ajan tuon paikan tapoja tehdä työtä ja olla kannustamatta rahallisesti hyviä ja tehokkaita työntekijöitä parempaan, väitän että jos minä näen miten tuottavuutta olisi voinut parantaa polkematta työntekijöiden oikeuksia ja palkkaa, niin mitä oikea tehostamisen ammattilainen olisi voinut tehdä? Kenties ihmeitä!

---

Wiki siitä kuka omisti / valmisti tossuja missäkin vaiheessa ja missä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Reinot https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Gummitehdas